Myy vaatteesi meillä!

0

Translation missing: fi.general.emmy_cart_strings.emmystring_cart_empty

Oletko eettinen muodin kuluttaja? - Testaa alle minuutissa

Lauantaina 22.8. on maailman ylikulutuspäivä. Tällöin luonnonvaroista on kulutettu loppuun koko vuodelle laskennallisesti varatut uusiutuvat luonnonvarat, ja fossiilisten polttoaineiden aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen kantokyky on ylitetty. Vaateteollisuudella on iso merkitys luonnonvarojen kulumisessa, ja esimerkiksi mediassakin paljon kohuttu käyttämättömien uusien vaatteiden polttaminen on jo yksistään suuri tekijä. Jos emme antaisikaan aihetta valmistaa aina uutta, millainen merkitys sillä olisi maailman luonnonvarojen kannalta?

Viime kuukaudet ovat todistaneet, että luonnonvarojen kulutusta pystytään hillitsemään lyhyessäkin ajassa. Aiempina vuosina ylikulutuspäivä on koittanut joka vuosi entistä aikaisemmin, mutta tänä vuonna laskennallinen päivä saavutetaan vasta kolme viikkoa viime vuoden vastaavaa ajankohtaa myöhemmin. Maailmanlaajuinen koronapandemia on hillinnyt niin liikenteen, teollisuuden kuin ihmisten henkilökohtaisen kulutuksen vaikutuksia ilmastoon. 

Pysyvä muutos vaatii kuitenkin pitkäjänteisyyttä. Valinnoillaan meistä jokainen voi kantaa kortensa kekoon arjessa, jotta saisimme maapallon kantokyvyn riittämään.

Voit miltei aina toimia paremmin luonnon puolesta. Mutta oletko koskaan miettinyt, kuinka paljon merkitystä valinnoillasi on?

Kokeile alle minuutissa millainen kuluttaja olet vaatehankintoja tehdessä!

kulutustesti

Mahtavaa, jos olet valinnut secondhandin! Et ole kuluttanut luonnonvaroja vaateteollisuuden valmistusprosessiin ollenkaan. Esimerkiksi yhden uuden t-paidan valmistus voi pelkästään tuotantovaiheessa viedä jopa 3000 litraa vettä. 

Tästä linkistä voit kurkata miten paljon emmyläiset ovat auttaneet ympäristöä!

Millainen kuluttaja olet

Hienoa, jos vaatteesi ovat kestäviä ja laadukkaita, ja voit myydä tai lahjoittaa ne eteenpäin uudelle käyttäjälle. Myös tuunaaminen uutta käyttökierrosta varten on erittäin hyvä vaihtoehto! Jos viet vaatteesi kierrätykseen, huomaathan tutkia mihin vaatteesi mistäkin kierrätyksestä lähtevät. Eiväthän vain muiden maiden jätekuormaksi?

 Kulutus

Fiksua, jos valitsit vihreät vaihtoehdot ensisijaisiksi prioriteeteiksi ostaessasi vaatteita. Kun teet harkittuja päätöksiä, ja mietit jatkumoa vaatteen oston jälkeen, vaatteen matka voi jatkua sinunkin käyttösi jälkeen tai kestää käytössäsi vuosikausia.

Jos taas uuden vaatteen hinta on kovin halpa, valitettavan harvoin sen kestävyys, materiaali, valmistuksen laatu tai valmistukseen liittyvät eettiset arvot yltävät kovin korkeisiin kriteereihin. Pikamuotia on harvoin tehty kestämään, vaan sen tarkoituksena on ilahduttaa hetken – ja saada kohta taas käyttäjänsä haluamaan uutta.

parempi valinta

Jo pienillä arkisilla valinnoilla on merkitystä. Voimme kaikki tehdä vihreitä, pitkäkantoisia ja kukkarolle parempia päätöksiä, jotta luonnonvaramme kestäisivät paremmin ihmiskunnan tuottaman kuormituksen. Hankintasi secondhandina ovat myös yksi apu siihen, ettei uutta tarvitsisi valmistaa niin paljon.

Lue myös nämä:

Low Buy - järkevää kuluttamista

Vaatevallankumous on vastuullisia valintoja

 

Alkutekstin lähde: WWF. Maailman ylikulutuspäivä koittaa elokuussa - Koronakriisi siirsi päivää kolme viikkoa eteenpäin. Julkaistu 5.6.2020.